Demokratian ja diktatuurin häilyvä raja

Kun kommunistisessa Neuvostoliitossa tai Pohjois-Koreassa otettuja valokuvia vertaa esimerkiksi samaan aikaan Hollannissa tai Kanadassa otettuihin kuviin, eroja huomaa helposti.

Kommunistisissa diktatuurimaissa näkyy enemmän univormuihin puettuja koppalakkisia miliisejä, sotilaita ja muita heihin rinnastettavia viranomaisia. Juhlatilaisuuksissa tavallisillakin ihmisillä on rinnassaan paljon erilaisia kunniamerkkejä. Univormut ja kunniamerkit kertovat ihmisten arvosta ja asemasta yhteiskunnassa. Sotilasasuun kuuluvan hatun koko yhdessä arvomerkkien määrän ja laadun kanssa kertoo kantajansa vallasta.

Kapitalistisissa länsimaissa ihmisten eriarvoisuus näkyy eri tavalla. Yläluokka esiintyy kalliissa merkkivaatteissa ja juhlii hienoissa ravintoloissa. Edustusautossa istuva yläluokan edustaja ei tarvitse mitaleista ja kunniamerkeistä koostuvaa rintapanssaria. Hänelle riittää käsityönä tehty Caraceni puku ja kultainen Rolex.

Onko taustalla jokin yhteinen isompi kuvio?

Demokraattisten maiden järjestelmään kuuluu se, että näkyvästi politiikassa toimiva hallitseva luokka mittaa kannatuksensa vaaleissa. Sen on pidettävä kansa tyytyväisenä, jotta se voisi uusia valtakirjansa myös seuraavissa vaaleissa. Sen on myös pidettävä yllä suhteita talouselämän vaikuttajiin, sillä vaalikampanjat tulevat kalliiksi.

Myös diktatuurimaissa hallitsevan luokan on pidettävä kansa ainakin jossakin määrin tyytyväisenä, sillä tyytymätön kansa on altis lähtemään kiihottajien kelkkaan, ja seurauksena voi olla vallankumous. Tärkeintä on tietysti eliminoida potentiaaliset kiihottajat, sillä kansa itse ei yleensä lähde spontaanisti kaatamaan vallitsevaa järjestelmää.

Diktatuurimaissa käytetty keino vallan vakauttamiseksi on vanha tuttu ”hajota ja hallitse”. Kansalaiset hajotetaan toisiaan vastaan toimiviksi ja keskenään kilpaileviksi klikeiksi. Tämä tehdään luomalla keinotekoisia yhteiskunnallisia asemia, joihin pääsystä ihmiset kilpailevat. Asemien merkkinä on jokin näennäinen virka ja siihen kuuluva univormu arvomerkkeineen ja oikeuksineen. Univormua kantava korttelivahti tai työpaikkamiliisi tai metrotarkastaja tai ylivartija tai junatarkastaja ja mitä kaikkia virkoja keksitäänkin, integroidaan systeemiin antamalla hänelle näennäinen arvo, jonka eteen hän on joutunut tekemään työtä, ja josta hän on ylpeä, ja jota hän puolustaa. Samalla integroidaan systeemin osaksi myös tämän ihmisen perhe ja lähiomaiset, koska heidän arvostuksensa ja yhteiskunnalliset etunsa riippuvat siitä, millaisia univormuja ja arvonimiä perheenjäsenillä on.

Järjestelmään, jossa arvot ja oikeudet ovat tavoiteltuja ja arvostettuja asioita, kuuluu tietysti niiden ihmisten vainoaminen ja halveksiminen, jotka eivät kunnioita arvoasemien haltijoiden erityisoikeuksia vaan tekevät luvatta asioita, joita saavat lain mukaan tehdä vain oikeat arvoasemien haltijat. Tällaiset rikolliset paljastetaan välittömästi ja heitä rangaistaan ankarasti arvoaseman tai luvan oikeudettomasta varastamisesta.

Virkamerkkien, univormujen ja lupatodistusten avulla hajautettu järjestelmä pysyy kasassa, koska siinä on paljon ihmisiä, jotka omaa erityisasemaansa puolustaessaan puolustavat samalla myös järjestelmän vakautta ja olemassaoloa. Toistensa asemia mustasukkaisesti vahtivia ryhmiä on helppo hallita, koska niistä ei muodostu järjestelmän johtoa kritisoivia suurempia kokonaisuuksia. Jos yksi ryhmä alkaa rettelöidä, ja sen johtajat eliminoidaan, kilpailevien ryhmien johtajat ovat vain hyvillään - kunnes ehkä jonakin päivänä tulee heidän vuoronsa kävellä teloituskomppanian eteen.

Suomessa ei ole viime vuosikymmeninä tarvittu teloituskomppanioita, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä voitaisi taas joskus tarvita. Kehitys täälläkin on nimittäin ollut jo vuosien ajan menossa hitaasti kohti diktatuuria. Minkäänlaista salaliittoa tai yksityiskohtaista suunnitelmaa tällaisen kehityksen taustalla ei todennäköisesti ole, vaan kyse on tavanomaisesta valtaan liittyvästä dynamiikasta. Vallalla on taipumus keskittyä, ja mitä enemmän se keskittyy, sitä enemmän sillä on taipumus keskittyä. Joidenkin mielestä myös varallisuus on tällainen ominaisuus. Ellei poliittinen taho huolehdi tulo- ja varallisuuserojen tasaamisesta, kehitys johtaa ennen pitkää yhä suurempiin tulo- ja varallisuuseroihin. Lopulta maa on jakautunut kahtia: Rikas yläluokka asuu muurien takana ylellisissä linnoissa, ja köyhä alaluokka elää slummeissa. Jos tällaista haluaa nähdä, kannattaa matkustaa esimerkiksi Rio de Janeiroon.

Tulevaisuudessa häämöttävän diktatuurin merkit näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa sen tyyppisinä ilmiöinä kuten koulutuksen ja virallisen luvan vaatimisena asioille, joita aikaisemmin on saanut tehdä vapaasti. Ikiaikaiset vapaudet poistetaan ja muutetaan oikeuksiksi, joita voidaan myöntää ja ottaa pois. Tällä tavalla luodaan juuri sen tyyppisiä asemia, joiden olemassaoloon diktatuurin perustuvat. Ihmisistä tulee koneiston osia. Kun jokaiseen asiaan tarvitaan vaikeasti hankittava lupa, yksi ihminen ei voi enää tehdä kovin monia eri asioita, vaan hänen on keskityttävä siihen yhteen asiaan, johon hän on saanut koulutuksen, ja johon hänellä on erityinen oikeus.

Kehitys on menossa siihen suuntaan, että luvista ollaan tekemässä määräaikaisia. Luvan uusiminen vaatii - olipa kyse työstä tai muusta toiminnasta - aktiivista harrastamista. Ihmisen on siis pysyttävä siinä tehtävässä, johon hänellä on lupa. Määräaikaisuudella pidetään luvanhaltijat nöyrinä, sillä aina on olemassa mahdollisuus, että lupaa ei enää uusita. 

Millä tätä kaikkea perustellaan?

Milläpä muullakaan kuin maailman parhaalla yleisperustelulla, joka sopii kaikkeen ja vaientaa kaiken arvostelun. Turvallisuudella!

Turvallisuus. Se on taikasana, joka oikeutta minkä tahansa uhrauksen, olipa sitten kyse rahasta tai henkilökohtaisesta vapaudesta. Nyt kun korkein valtiovalta alkaa olla yhä enemmän naisten käsissä, turvallisuuden arvo on noussut ja vapauden hinta on laskenut. 

Luontainen yksilönvapaus eli oikeus päättää omista asiosta on korvattu oikeuksilla, jotka vahvistetaan dokumentilla. ”Leijona ja miekka” -leimalla varustettu muovinpala taskussa takaa siis nykykäsityksen mukaan turvatun tulevaisuuden maallisessa paratiisissa aivan kuten muovinen Muhammed-patsas takasi miinakenttiin juoksutettujen iranilaislasten turvallisuuden kuolemanjälkeisessä. Pieni ero, mutta mitäs siitä.

Muovilla on ihmeellinen taikavoima, varsinkin jos siihen yhdistetään pyhien profeettojen symboleja.

 

Univormut, leijonat ja miekat

Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa vuodelta 1789 todetaan, että ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja heillä on samanlaiset oikeudet. Vapaus merkitsee julistuksen mukaan valtaa tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei vahingoita muita ihmisiä.

Ranskan ihmisoikeuksien julistuksen ja aikakauden yleisten vapausihanteiden hengessä englantilainen filosofi John Stuart Mill - joka tunnetaan myös naisten oikeuksien puolustajana sekä sananvapauden ja uskonnonvapauden esitaistelijana - kiteytti vapauden olemuksen teoksessaan "Vapaudesta" vuonna 1859. Hän kirjoitti, että ”ainoa peruste, millä ihmiskunta - olipa kyse yksilöstä tai yhteiskunnasta - on oikeutettu puuttumaan jonkun jäsenensä henkilökohtaiseen vapauteen, on itsepuolustus. Kenenkään ihmisen oma etu - olkoon se todellista tai kuviteltua - ei anna muille oikeutta puuttua hänen vapauteensa”. Mill täsmensi, että tällöin on tietenkin kyse täysissä järjissään olevasta aikuisesta ihmisestä.

Yksilönvapaus ja sen ehdoton loukkaamattomuus oli keskeisin asia Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa, joka oli saanut vaikutteita neljätoista vuotta aikaisemmin julkaistusta Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksesta, jossa todettiin, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, ja että heillä on tiettyjä luovuttamattomia perusoikeuksia, kuten oikeus elämään, oikeus vapauteen ja oikeus onnellisuuden tavoittelemiseen.

YK:n ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 perustuu Ranskan ihmisoikeuksien julistukseen, mutta se on vesitetty painos alkuperäisestä. Siinä kyllä todetaan, että ihmiset syntyvät vapaina, mutta siinä ei mainita, että ihmiset myös elävät vapaina. Julistuksessa ei myöskään määritellä, mitä vapaus on, joten se jää itse kunkin diktaattorin vapaasti määriteltäväksi.

2000 -luvulla periaatetta kansalaisten vapauden loukkaamattomuudesta ei enää tunnusteta. Yksilönvapaudella ei ole enää merkitystä. Yksilön kuviteltu etu - ja monissa tapauksissa todellakin vain kuviteltu - katsotaan riittäväksi perusteeksi hänen vapautensa loukkaamiseen. Eduskunta säätää erilaisia pakkoja ja kieltoja, joilla vähennetään ihmisten vapautta päättää itse omista asioistaan. Kansalaisten henkilökohtaista vapautta, jonka merkittävät filosofit ja valtiomiehet pari sataa vuotta sitten määrittelivät loukkaamattomaksi perusoikeudeksi, myydään kuin halpaa makkaraa. Syyksi riittää mikä tahansa tosielämästä irrallaan oleva mielikuvituksellinen peruste.

Kommunismia ja totalitarismia ihanteenaan pitänyt äärivasemmisto ei ole koskaan arvostanut aitoa yksilönvapautta, koska vapaus tavoitella omaa onneaan - kuten Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa sanotaan - johtaa taloudellisiin eroihin. Jotkut nimittäin onnistuvat paremmin onnensa tavoittelemisessa kuin toiset. Yksilönvapaus tekee myös tyhjäksi yritykset luoda sosialismia, koska vapaat ihmiset eivät alistu sosialistiseen pakkojärjestelmään. He äänestävät jaloillaan, jos ei muu auta. Tästä syystä sosialismiin kuuluu oleellisena osana kaikenlainen vapauden tukahduttaminen ja muurien pystyttäminen. Sosialistiseen ajatteluun kuuluu myös käsitys, että yksityinen kansalainen ei tarvitse henkilökohtaista vapautta, koska hän ei osaisi käyttää sitä oikein. Hän ei ole kykenevä päättämään omasta edustaan eikä kokonaisuuden edusta. Päätökset on tästä syystä keskitettävä tiedostavalle poliittiselle vähemmistölle, joka eliittiasemansa turvin pystyy luomaan tasa-arvoisen onnen valtakunnan kaikkien kyvyt ja tarpeet huomioiden. Maailmasta löytyy paljon esimerkkejä siitä, millaisia nämä onnen valtakunnat todellisuudessa ovat olleet, mutta silti monet uskovat niihin.

Koska vapaus ja vapauteen pyrkiminen on ikivanha asia, sosialistitkaan eivät ole voineet kokonaan hylätä sitä. He ovat keksineet vapaudelle uuden määritelmän: "vapaus johonkin" - erotuksena vanhasta määritelmästä "vapaus jostakin". Kirjallisuudessa käytetään nimiä positiivinen vapaus ja negatiivinen vapaus. Sosialistien keksimä positiivinen vapaus ei tietenkään ole aitoa vapautta, vaan kyseessä on uuden nimen antaminen sanoille "mahdollisuus" ja "pakko".

Sosialistinen ajattelutapa on hiipinyt salakavalasti myös ei-sosialististen valtioiden toimintaan. Suomessakin pieni paremmin tietävien eliitti säätää pakkolakeja kansalaisten onnen lisäämiseksi, vaikka todellisuudessa tällaiset lait vähentävät onnellisuutta. Poliittiseen liturgiaan on ujutettu käsite "oikeus turvallisuuteen", minkä avulla voidaan hämätä ihmisiä. Kun kielletään jokin asia ja viedään siten ihmisiltä oikeus päättää omista asioistaan, vapauden poistamista vähätellään ja sanotaan, että päätöksellä varmistettiin ihmisten oikeus turvallisuuteen. Tekniikka on sama, jolla Neuvostoliiton diktatuurin säätämiä rajoituksia perusteltiin. Kaikki oli tarkoitettu vain kansan onneksi, vaikka kansa ei aina ymmärtänytkään sitä.

Kun yksilönvapauden arvo lähentelee nollaa, ja kun oikeus turvallisuuteen on nostettu kaikkein korkeimmaksi arvoksi yhteiskunnassa, ihmisiltä voidaan poistaa vapauksia täysin mielivaltaisesti. Pienikin teoreettinen parannus oikeudessa turvallisuuteen mahdollistaa vaikka kuinka merkittävän yksilönvapauden vähentämisen. Yhteiskunta on muuttunut turvallisuusdiktatuuriksi, jossa pienellä poliitikoista ja viranomaisista koostuvalla klikillä on suvereeni oikeus päättää, mitkä ovat turvallisuusasioita, ja päätöksen jälkeen suvereeni oikeus käyttää pakkovaltaa näissä "turvallisuusasioissa". 

Turvallisuus on taikasana, jolla demokratia syrjäytetään ja keskustelu asioista hiljennetään. Kansallinen turvallisuus, yksilöiden turvallisuus, kansanryhmien turvallisuus, Internetin turvallisuus, sinun turvallisuutesi, minun turvallisuuteni - minkä tahansa näiden perusteella meiltä kansalaisilta voidaan viedä viimeisiä vapauden rippeitä meidän itse hurratessa ja heilutellessa lippuja iloisina siitä, että näin tapahtuu. Eikä mitään takarajaa ole. Meno vain kiihtyy.

Vaikka maailma on muuttunut, arvostan edelleen alkuperäistä yksilönvapautta ja katson, että se toteutuu parhaiten demokraattisessa ja poliittiseen tasa-arvoon perustuvassa yhteiskunnassa - ei yhteiskunnassa, jossa demokratian kulissien takana naruista vetelee eliittien diktatuuri. Suomessa toimivista puolueista yksikään ei saa korkeita pisteitä yksilönvapauksien puolustajana.

Kannatan vapautta, vaikka tiedän, että sen kannattaminen on vanhanaikaista. Vierastan univormuja, leijonia ja miekkoja. Ne eivät ole vapauden symboleja.