Ilmassa leijuvat lait

Oikeusvaltio perustuu lakeihin ja niiden noudattamiseen. Kaikkein huonoimpiakin lakeja valvotaan ja niiden rikkomisesta rangaistaan. Ainoastaan hyvin harvoin taitava juristi voi onnistua käynnistämään prosessin, joka lopulta johtaa lain uudistamiseen ja kenties jopa siihen, että lain rikkomisesta syytettyä henkilöä ei rangaista. Sellaistakin on tapahtunut, että oikeusistuimet ovat langettaneet rangaistuksen, mutta presidentti on sen jälkeen armahtanut tuomitun. Tällainen tapaus oli esimerkiksi se, kun kirjailija Hannu Salama tuomittiin 1960-luvulla jumalanpilkasta, ja presidentti Kekkonen armahti hänet. 

Joskus valtiovaltakin epäsuorasti myöntää, että jokin laki ei vastaa tarkoitustaan, ja se on syytä uudistaa. Valtiovalta ei kuitenkaan koskaan myönnä, että edes kaikkein huonoinkaan laki olisi mielivaltainen. Kaikkia lakeja pidetään arvossa, eikä henkilökohtaisia tulkintoja tai erivapauksia niiden suhteen sallita. Perustuuhan koko oikeusvaltion olemassaolo lakeihin.  

En ole valtio, joten voin vapaasti olla sitä mieltä, että monet laeista ovat täysin mielivaltaisia ja epäoikeudenmukaisia ja vääriä. Näkemykseni mukaan laki on mielivaltainen silloin, kun se ei perustu mihinkään yleisesti tunnustettuun ja hyväksyttyyn periaatteeseen tai on tällaisen periaatteen vastainen. 

Mielivaltaisen lain ainoaksi perusteeksi jää pakko ja rangaistus. Kun laki määrää jotain, määräystä pitää totella, vaikka siinä ei olisi mitään järkeä eikä logiikkaa. Syitä ei pidä kysellä, koska saa vain valheita vastaukseksi.

Ihminen voi kävellä heikoille jäille, eikä häntä rangaista siitä. Ihminen voi kiivetä liukkaalle katolle, eikä häntä rangaista siitäkään. Ihminen voi kiivetä puun latvaan ja hypätä sieltä, eikä hän saa tästäkään teosta rangaistusta – jos sattuu jäämään henkiin. Ihminen voi lähteä uimaan keskelle järveä, vaikka olisi lähes uimataidoton, eikä häntä rangaista tästäkään. Ihminen voi juoda kaksi litraa viinaa ja saada hengenvaarallisen myrkytyksen, ja tästäkin hän selviää rangaistuksetta. 

Voisin keksiä tähän tuhat sivua esimerkkejä siitä, millä kaikilla mahdollisilla tavoilla ihmiset voivat vaarantaa ja vahingoittaa itseään, eikä siitä seuraa viranomaisten taholta mitään. Näistä lukemattomista esimerkeistä voidaan tehdä käänteinen johtopäätös siitä, että itsensä vaarantaminen ja itsensä vahingoittaminen ja jopa itsensä tappaminen kuuluu yksilönvapauteen, joka perustuslaissakin vahvistetaan. 

Suomessa ei ole yleisluonteista lakia, joka velvoittaisi kansalaisia rangaistuksen uhalla huolehtimaan hyvinvoinnistaan, terveydestään ja turvallisuudestaan.

Jos jonkin tietyn yksittäisen lain olemassaoloa perustellaan sillä, että sen avulla estetään rangaistuksen uhalla ihmisiä vaarantamasta ja vahingoittamasta itseään, perustelu ei ole edellä mainitusta syystä kestävä. 

Kun yleisesti tunnustettu ja arkielämässä päivittäin konkretisoituva periaate on se, että yksilönvapauteen kuuluu oikeus tehdä itselleen myös vaarallisia ja vahingollisia asioita, ei voida keksiä jotain yksittäistä asiaa, jonka kohdalla periaatteesta poiketaan ja aletaankin valvoa ja rangaista ihmisiä siksi, että he tekevät jotain itselleen vaarallista. Yksilönvapauden periaatteen vastainen laki ei ole mitään muuta kuin puhdasta mielivaltaa. Se ei perustu mihinkään muuhun kuin pakkoon. Tämän tyyppisen lain mielivaltaisuutta korostaa vielä se, että siinä kielletyksi määrätty asia on kokonaisturvallisuuden kannalta yleensä täysin merkityksetön. Vaara, että ihmiselle tapahtuisi jotain pahaa siksi, että hän ei noudata kyseistä lakia, on sama luokkaa kuin vaara, että meteori putoaisi hänen päähänsä. Ainoa todellinen vaara tämän tyyppisen mielivaltaisen lain rikkomisesta on viranomaisvaara rangaistuksineen. 

Yleisten vapausperiaatteiden vastaiset mielivaltaiset lait ovat ihmisten kiusaamista ja simputtamista sanan aidoimmassa merkityksessä. Niillä on todennäköisesti myös kierolla tavalla kasvattava merkitys. Ihmiset ehdollistetaan sokeaan tottelemiseen määräyksien järkevyyttä kyseenalaistamatta. Ihmisistä tehdään kuuliaisia tottelemiskoneita - jotain salattua tulevaisuuden päämäärääkö ajatellenko? 

Missä ja milloin tuollaisia lakeja syntyy?

Usein mielivaltaisen lain syntymisessä näyttää olevan kyse pelkästään siitä, että joku korkea virkamies on jossakin joskus ollut “tätä mieltä”, ja hänen mielipiteensä on pitkän prosessin seurauksena lopulta kirjattu ihmisiä velvoittavaksi pakkomääräykseksi lain tai asetuksen muodossa. Tämän tyyppinen päivänvaloa kestämätön laki on todennäköisesti sujautettu eduskunnan hyväksyttäväksi joulun välipäivinä tai loman alla tai muuna ajankohtana, jolloin kansanedustajilla on ollut muutakin tekemistä ja mietittävää, eikä suuri osa heistä ehkä ole ollut edes paikalla, kun laki on hyväksytty. Voisin mainita konkreettisia esimerkkejä. 

Eduskunta hyväksyy ja presidentti vahvistaa, eikä raskaita lakipaketteja kukaan taida edes jaksaa lukea läpi. Kansanedustajat luottavat virkamiehiin, joiden kynänjälkeä lakiehdotus on.

Vaikka ihmisten henkilökohtaista turvallisuutta ei voitaisikaan asiallisesti käyttää perusteena rankaisemiselle, sitä kuitenkin käytetään, koska muutakaan ei keksitä. Turvallisuudesta on tehty propagandan avulla pyhä asia, johon vetoamalla arvostelu vaiennetaan ja keskustelu tukahdutetaan, koska kuka järkevä ihminen nyt turvallisuutta vastustaisi.

Turvallisuus on erinomainen ase totalitaariselle hallinnolle pakkovallan perustelemiseksi, koska hallinnon edustajilla on suvereeni oikeus määritellä, milloin on kyse turvallisuudesta, ja mitä käsitteeseen milloinkin sisältyy. Arvosteleminen ei ole suotavaa, koska se katsotaan yritykseksi heikentää turvallisuutta.

Suurimman kaliiberin ase turvallisuuden rintamalla on tietysti “kansallinen turvallisuus”, koska siihen kuuluu jo lähtökohtaisesti salailua ja laajat poikkeusvaltuudet. Kun on kyse kansallisesta turvallisuudesta, sen nimissä voidaan tehdä - ja on tehtykin - melkein mitä vain. Kansallinen turvallisuus on niin tärkeä asia, että yksilön oikeudet väistyvät.

Jos rangaistuksen saanut kansalainen pystyy aukottomasti osoittamaan, ettei hän ole vaarantanut itsensä tai muidenkaan turvallisuutta, saako hän rangaistuksensa kumottua? Ei tietenkään, vaan tässä vaiheessa hänelle viimeistään tulee selväksi, ettei rankaisemisessa olekaan kyse turvallisuudesta vaan pelkästään siitä, että lakikirjaan kirjoitettuja pakkomääräyksiä on noudatettava, vaikka ne olisivat miten turhia ja typeriä tahansa.

Jostakin kohtaa lakitekstistä saattavat löytyä sanat “on omiaan”, joilla valhe on puettu kirjalliseen muotoon. Eli jos jonkin asian katsotaan heikentävän kansalaisen tai jonkun muun turvallisuutta joissakin tietyissä erikoisolosuhteissa, kyseinen asia “on omiaan” vaarantamaan turvallisuuden myös sellaisissa olosuhteissa, missä se tosiasiassa ei vaaranna turvallisuutta. 

”On omiaan” -valheen lisäksi viranomaiset ovat esitelleet uuden perusteen, joka on vielä hullumpi. Tämä peruste on ”abstrakti” vaarantuminen tai vaarantaminen. Jos ei siis voida millään tekosyilläkään osoittaa, että jostakin teosta olisi ollut kenellekään vaaraa, voidaan väittää, että siitä oli ”abstraktia” vaaraa. Tällaisella hölynpölyllä ihmisten simputtamista ja rankaisemista nykyaikana perusteellaan. Itse George Orwellkaan ei olisi keksinyt mitään näin älytöntä. 

Kuten edellä totesin, ei ole olemassa yksiselitteistä lakia, joka edellyttäisi kansalaisia rangaistuksen uhalla huolehtimaan terveydestään, hyvinvoinnistaan ja turvallisuudestaan. Koska tällaista alkuperäistä lakia - esimerkiksi perustuslakia - ei ole, yksilönvapautta rikkovia lakeja ei ole voitu johdatella siitä, mikä tekee näistä laeista pelkkiä mielivaltaisia pakkomääräyksiä. Ne ovat ilmassa leijuvia lakeja. 

Perustuslaissa mainitaan ihmisten oikeus yksilönvapauteen ja myös turvallisuuteen ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Ihmisten kuvitellulla oikeudella turvallisuuteen ei saa mitätöidä heidän oikeuttaan vapauteen. Näin kuitenkin enenevässä määrin tehdään, mikä tarkoittaa sitä, että yksilönvapautta sanan alkuperäisessä ja aidossa merkityksessä ei ole enää olemassa. Portti täydelliseen diktatuuriin on avoinna.