Ihmisluonteen vastainen yhteiskuntajärjestelmä toimii huonosti

Yleisradion uutissivulla kerrotaan, että Turun yliopiston evoluutiopsykologian opetuksesta vastaava Markus Rantala on saanut vihapostia. Kaikki eivät hyväksy oppiainetta:

Rantalan mukaan vääriä tietoja evoluutioteorioista ruokkivat ennen kaikkea vasemmistolaiset humanistit. Tarkemmin sanoen miehet.

– Kun 1970-luvulla alettiin selittää ihmisen käyttäytymistä evoluutionäkökulmasta, niin vasemmisto hyökkäsi tosi voimakkaasti evoluutiobiologiaa ja evoluutiopsykologiaa vastaan. He ajattelivat, että jos ihminen on synnynnäisesti itsekäs, niin kommunismi ei voi toimia.

Evoluutiopsykologinen näkemys ihmisluonteesta ja sen kehittymisestä on saanut yhä enemmän kannatusta, vaikka äärivasemmisto ei ole siitä pitänytkään. Käytännön havainnot nimittäin puhuvat sen puolesta, että ihmisillä on tietty evoluution myötä muokkautunut luonto, aivan kuten eläintenkin kohdalla puhutaan lajityypillisestä käyttäytymisestä. Tietokoneissa vastaava asia voisi olla BIOS eli pysyvät perusasetukset

Ajatus tiettyjen perustason henkisten ominaisuuksien periytymisestä sopii mielestäni hyvin yhteen evoluution ajatuksen kanssa. Tietynlaiset olosuhteet suosivat tietynlaisia fyysisiä ja mentaalisia ominaisuuksia. Luonnonvalinta pitää huolen siitä, että ulkoisten olosuhteiden kannalta parhaat ominaisuudet omaavat yksilöt lisääntyvät eniten. Nämä ominaisuudet rikastuvat vähitellen tulevissa sukupolvissa, ja lajissa tapahtuu hidasta kehittymistä ja muuttumista.

Jos ja kun evoluutio hyväksytään vallitsevaksi tosiasiaksi fyysisissä ominaisuuksissa, esimerkiksi ihmisen kehittymisessä alkuihmisestä nykyihmiseksi, miksi joillekin tuntuu olevan ongelma myöntää, että kehitystä on tapahtunut samaan aikaan myös henkisellä puolella.

Jos evoluutiopsykologisten ajatusten pohjalta mietitään yhteiskuntaa ja sen kehittymistä, mihin päädytään? Uutisessa mainittiinkin jo, että vasemmisto on vastustanut evoluutiopsykologiaa, koska sen mukaan kommunismi ei voi toimia.

Jos ihmiset ovat itsekkäitä, niin kuin evoluutiopsykologit väittävät, voiko kommunismi toimia? Se on taidettu jo nähdä. Kommunismi voi jollakin tavalla toimia, jos ihmisten itsekkyyden annetaan toteutua pakkovallan käytön alueella taloudellisen vallankäytön sijasta. Yhteiskunnassa voi olla taloudellinen eriarvoisuus ja poliittinen tasa-arvoisuus tai taloudellinen tasa-arvoisuus ja poliittinen eriarvoisuus, mutta yhtä aikaa nämä asiat eivät voi esiintyä. Läntiset markkinatalousmaat ovat sekajärjestelmiä, joissa taloudellinen ja poliittinen valta pyritään pitämään tasapainossa.

Anarkismi rakentuu utopistiselle ajatukselle, jonka mukaan taloudellinen tasa-arvo ja poliittinen tasa-arvo voisivat olla voimassa yhtä aikaa. Vasemmistolaisessa anarkismissa uskotaan ihmisten luontaiseen solidaarisuuteen ja yhteishenkeen, jonka oletetaan ilmenevän siten, että ihmiset vapaaehtoisesti sovussa keskenään luopuisivat pyrkimyksistään tavoitella sen enempää taloudellista kuin poliittistakaan valtaa. Tuloksena olisi harmoninen yhteiselo, jossa kaikilla olisi hyvä olla. Oikeistolaisessa anarkismissa eli libertarismissa taas oletetaan, että kapitalismin luonnonlait pitäisivät huolen siitä, että asiat ratkeaisivat kaikkien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Ihmiset toimisivat luonnostaan itselleen ja muille hyötyä tuottaen.

Kummassakaan anarkismin suuntauksessa ei oteta riittävästi huomioon ihmisluontoa. Vasemmistoanarkismissa järjestelmä muuttuisi diktatuurivaltioksi poliittisten komiteoiden ja muiden elinten kaapatessa aseellisen vallan itselleen. Oikeistoanarkismissa maata omistavat suurkapitalistit perustaisivat pieniä aseellisia valtioita, jotka talouden ja voimankäytön luonnonlakien mukaan ennen pitkää yhdistyisivät yhdeksi valtioksi. 

Kommunismin ja anarkismin tapaisia aatteita, joissa ihmisen perusluonne on jätetty huomioimatta, voidaan nimittää utopioiksi. Ne eivät voi toimia käytännössä. 

Poliittisesti tasa-arvoinen yhteiskunta ei mielestäni ole samalla tavalla täydellinen utopia. Sillä voisi olla paremmat mahdollisuudet toimia käytännössä, jos niin haluttaisiin. Tällainen järjestelmähän nimittäin on jo olemassa monillakin aloilla. Ajatellaan vaikka jotakin harrastekerhoa tai yhdistystä. Kaikki ovat tasa-arvoisia siinä mielessä, että kukaan ei käytä pakkovaltaa. Silti järjestelmä toimii ja ihmiset tekevät asioita yhteiseksi hyväksi.

Vanhat maalaiskylätkin ovat oikeastaan olleet hengeltään varsin tasa-arvoisia. Elämä on perustunut yleiseen konsensukseen ja kylähengen ylläpitämiseen. Ei ole tarvittu valtavaa määrää kieltoja, valvontakameroita ja sakotuspartioita kuten nykyisissä yhteiskunnissa, joissa elämä perustuu ylhäältä päin saneltuun pakkovaltaan.

Olen tullut siihen tulokseen, että yhteiskunnilla on tendenssi kehittyä kohti autoritäärisyyttä ja totalitarismia. Syyt voidaan mielestäni johdatella evoluutiopsykologiasta. Lyhyesti sanottuna ajatus on seuraava.

Ihmisten perusluonteeseen kuluu voimakas taipumus ylläpitää tai parantaa omaa suhteellista asemaansa asosiaalisessa hierarkiassa. Koska ihmisten kyvyissä on eroa, lopputuloksena on väistämättä taloudellinen ja/tai poliittinen hierarkia, jossa parhaiten menestyneet ovat johdossa. Demokraattinen järjestelmä on yritys tasoittaa eroja ja tehdä yhteiskunnasta tasa-arvoisempi antamalla tavalliselle ihmiselle mahdollisuus saada mielipiteensä esille.

Koska ihminen on perusluonteeltaan sosiaalinen, hänen evoluution myötä kehittyneeseen luonteeseensa kuuluu ominaisuus olla ”keikuttamatta venettä” eli olla hajottamatta omaa sosiaalista ryhmäänsä, jonka olemassaolosta hän on riippuvainen. Ne esi-ihmiset, jotka keskinäisellä riitelyllään hajottivat oman ryhmänsä tai ”laumansa”, joutuivat surman suuhun eivätkä välittäneet geenejään eteenpäin. Näin ollen nykyihmisen geeneissä on itsekkyyspyrkimyksen rinnalla myös tietynlainen sosiaalisuuden ja yhteistyön elementti, jonka aktivoitumisen huomaa esimerkiksi erilaisissa kriisitilanteissa. Itsekkäätkin ihmiset alkavat huolehtia yhteisestä edusta ja toinen toisistaan, kun kokevat koko yhteisön olevan uhattuna. Tätä ihmisten ominaisuutta ovat vallanpitäjät käyttäneet mitä törkeimmällä tavalla hyväkseen lietsoessaan isänmaallisuuden hengessä sotia vieraita kansoja kohtaan. ”Sankarivainajat”, liput, valat, marssit, juhlapuheet ja muu tällainen propagandistinen rekvisiitta ovat osa tätä ilmiötä.

Edellä mainitut kaksi tekijää eli eriarvoisuuteen johtava kilpailu ja halu olla vahingoittamatta omaa yhteisöä johtavat kohti diktatuuria. Vaikka järjestelmä olisi muodoltaan demokraattinen, sen sisällä toimii elementtejä, jotka pyrkivät lisäämään omaa valtaansa. Vallan keskittyminen tapahtuu askel askeleelta, ja sen tukena on median harjoittama mieltenmuokkaus. Koska ihmisiin on sisään rakennettuna ominaisuus olla vastustamatta yhteisön arvoja ja tahtoa, jota media propagandallaan heijastelee ja samalla ohjailee, ihmiset alistuvat pakkovaltaan sitä mukaa, kun se kiristyy. Ei ole olemassa rajaa, jolloin ihmiset sanoisivat, että nyt riittää. Ihmisten alistuminen on loputonta johtuen edellä mainitusta syystä. Maailmassa ei ole niin julmaa ja hirveätä diktatuuria etteivätkö sen alaisuudessa elävät ihmiset hyväksyisi sitä.

Tavallinen kansa ei koskaan nouse oma-aloitteisesti kapinaan. Tarvitaan aina joku tai joitakin, jotka perustavat vallitsevan järjestelmän kanssa kilpailevan arvojärjestelmän ja saavat kansalaiset liittymään siihen. Kun kansalaiset lähtevät kapinoimaan, he eivät katso toimivansa omaa yhteiskuntaansa ja kansaansa vastaan, koska he ovat kapinan alkaessa jo henkisesti siirtyneet uuden kapinallisen yhteisön jäseniksi. Tämän yhteisön he katsovat olevan kansansa todellinen edustaja. Järjestelmä, jota he lähtevät kaatamaan, on heille tässä vaiheessa jo vihollinen.

Edellä mainitusta syystä diktaattorit ovat aina suhtautuneet hyvin ankaralla kädellä toisinajattelijoihin, jotka he kokevat potentiaalisiksi kapinanlietsojiksi. Tavallinen kansa ei ole heille uhka, ellei joku kiihota sitä.