Se, joka hallitsee mediaa, hallitsee mieliä

Ihmiset muodostavat kantansa asioista sen tiedon mukaan, mikä heillä on. Kysymys kuuluu, mistä ihmiset saavat tämän tiedon. 

Ennen vanhaan tietoa sai sanomalehdestä sekä yleisradion ja television uutisista. Internettiä ei ollut, blogeja ei ollut, ulkomaalaisia uutislähteitä voi voinut seurata ellei ostanut vieraskielistä sanomalehteä tai kuunnellut ulkomaisia radiolähetyksiä, mitä vain harvat tekivät. 

Paljon on muuttunut, mutta jotain on säilynyt myös muuttumattomana. Kun nykyisin tapahtuu jokin yleisöä kiinnostava asia, ensiksi siitä kerrotaan yleensä uutisissa. Vasta sen jälkeen asiaa aletaan käsitellä sosiaalisessa mediassa. Tässä vaiheessa voi levitä uutta tietoa ja uusia "juoruja", jotka kuitenkin media pian nappaa - tai tappaa. 

Media on edelleenkin avainasemassa. Foorumikeskusteluissakin viitataan usein johonkin tietoon, jonka jokin tiedotusväline on maininnut. Uutta tietoa median ulkopuolisista lähteistä tulee mukaan aika vähän, mutta joskus sitä kuitenkin tulee. Media luonnollisesti seuraa netissä käytävää keskustelua, joten tiedot liikkuvat molempiin suuntiin, 

Joskus foorumeilla mainitaan jokin yksityinen lähde, jossa asioista on kerrottu. Tällaisessa tapauksessa käy kuitenkin joskus niin, että vähän ajan päästä ”sivu on poistettu” tai ”video on poistettu”. Jos herkullisen uutispalan sattuu löytämään yksityiseltä ”saitilta”, se kannattaa kopioida ennen kuin se häviää, mikäli haluaa joskus viitata tähän alkuperäiseen tietoon.  

Sosiaalisesta mediasta ja foorumeilla käytävästä keskustelusta huolimatta äänestävän kansan valtaosa saa tietonsa edelleenkin valmiiksi pureskeltuna ja valmiiksi annosteltuna radion ja television uutisista sekä sanomalehdistä ja niiden nettisivuilta. On edelleenkin paljon ihmisiä – ja nämä ihmiset ovat nimenomaan äänestäjäkunnan perinteistä ydinjoukkoa - joiden internetin käyttö on hyvin rajallista. Ukrainan sodan aikana tämä on käynyt selvästi ilmi siinä, miten venäläinen suuri yleisö muodostaa kantansa valtiollisen TV:n ohjelmien perusteella. 

Kaiken näennäisen tiedonpaljouden keskellä todellinen avaintieto tulee edelleenkin suurimmalle osalle ihmisistä vain hyvin harvoista lähteistä, tämän lähteen haltijoilla on avaimet kansan mielipiteiden muokkaamiseen. 

Asioiden käsittelemisessä nettifoorumeilla on se ongelma, että keskustelijat ja mielipidejohtajat eivät kykene tai halua nähdä asioita laajemmin kuin siinä pienessä perspektiivissä, mikä milloinkin on jonkin yksittäisen tapauksen ympärillä. Tahallisesta suppeakatseisuudesta on kyse silloin, kun yksittäistä tapausta käytetään propagandistisesti hyväksi jonkin poliittisen päämäärän edistämiseen. 

Kun tilanne on ”kuuma”, eli kun kansa on kiihtynyt jonkin mieliä kuohuttavan uutisen takia, propagandistit iskevät. Yleisö on silloin haavoittuvimmillaan ja otollisimmillaan. Jos asiaa mietittäisiin rauhallisesti ilman kiihkoa, huomattaisiin, että propagandistin ehdottama muutos – mikä se sitten onkin – voi olla kenties puolusteltavissa sen nimenomaisen yksittäistapauksen valossa, mikä parhaillaan kuumana aiheena foorumeilla käsitellään, mutta sillä olisi paljon kielteisiä vaikutuksia ja vaikutusten vaikutuksia muualla. Yhteen esimerkkitapaukseen sopiva oikeudenmukaisuus ilmenisi epäoikeudenmukaisuutena tuhansissa muissa tapauksissa. Kaikkea ei voi eikä pidä mitoittaa ääri-ilmiöiden perusteella, tai arjesta tulee ikävää. 

On parempi, että kärsitään joskus harvoin ääri-ilmiöstä kuin että kärsitään joka päivä siitä, ettei koskaan kärsittäisi ääri-ilmiöstä.

Propagandistit eivät ole oikeasti kovin kiinnostuneita siitä yksittäisestä asiasta, jonka yhteydessä he propagandaansa esittävät. Heillä on nimenomaan tavoitteena saada aikaan laajempia heijastusvaikutuksia. Yksittäistapaus on vain keppihevonen, jonka avulla propaganda saadaan uppoamaan mielentilaltaan järkkyneeseen kansaan. Totalitaariset valtiot käyttivät tätä taktiikkaa aikoinaan, ja se on edelleen yksi tehokkaan propagandan kulmakivistä. 

Aina, kun tapahtuu jokin mieliä kuohuttava rikoksiin tai väkivaltaan tai turvallisuuteen liittyvä asia, vapaudenvastaiset kansankiihottajat ryömivät esiin koloistaan ja alkavat soittaa ikivanhaa levyä siitä, miten tarvitaan lisää kuria ja järjestystä ja vallan keskittämistä, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi. Pelokas kansa hyväksyy ruuvin kiristämisen ja oman vapautensa vähentämisen, koska se kuvittelee vaihtoehdon – sen, että ei tehtäisi mitään – olevan vielä pahempi.